lauantai 8. joulukuuta 2018

500000 reikää ja "koska se valmistuu?"

Eräällä raksapalstalla ryhmässä pohdimme tätä ikuista kysymystä "koska se valmistuu?", minkä 100% ihmisistä kysyy, jos keskustelemme tästä talohankkeestamme. Palstapohdinnoissa päädyimme yhteistuumin siihen, että se on varmasti "taloraksamaallikoille" jotenkin helpoin lähestymiskulma asiaan, mihin ei ole itsellä mitään todellista kosketuspintaa. Kysymys lähentelee lähinnä viimeisillään raskaalle olevaa kysymystä "koska se syntyy?" - silläkään ei ole mitään väliä, kunhan kaikki selviävät synnytyksessä hengissä... Nykyään tuo kysymys huvittaa suuresti, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä talon rakentajan realiteettien kanssa. Huomattavasti järkevämpää olisi kysyä mm. näitä kysymyksiä: "miten selviätte järjissänne?, tarvitsetteko johonkin apua? mitkä ovat tunnelmat?". Se, että selviää tästä päivästä tai uusimmasta eteen tulleesta haasteesta, eli esim. saa tilattua oikeat miehet ja tarvikkeet oikeaan (samaan) aikaan paikan päälle on oleellisempaa selviytymisen kannalta, kuin se MIKÄ on  talon valmistumispäivä mihin olemme tähtäämässä. Tähtäintä ei ole mitään järkeä tässä arjessamme miettiä, se olisi jälleen yksi stressinaihe tähän kaikkeen, mikä ei todennäköisesti muuttaisi mitään. 
 
yläkertakin sai lattialämmitysputket - hirvittävän kovaa homma tuo kovertaminen tuntui olevan
 

yläkerran pieni tekninen tila sai jälleen uuden sisälmyksen
Kuluneella viikolla yläkertaan saimme lattialämmitysputket, minkä urakointi oli kivikovaan kipsilevyyn kammottavan kovaa hommaa. Koko mökki oli valkoisen kipsipölyn peitossa, kun  uria koverrettiin muutaman päivän ajan - tämä(kin) oli jälleen ollut paljon ennakoitua kovempi urakka, mutta siitäkin selvittiin.
5000000 reikää paikattavana
Väliseinät ovat nyt jo miltei koko talossa valmiit - enää niiden paikkaus ja maalaus. Tämä lukeutuu usein niihin viheliäisimpiin hommiin, nimittäin paikattavia ruuvien reikiä riittää käsittämätön määrä. Minulla oli kunnia eilen aloittaa tämä operaatio lähinnä sillä ajatuksella, että "voimmehan me jotain itsekin tehdä". Muutaman tunnin jälkeen alkoi kyllä hahmottumaan se, että johonkin vaiheeseen tätä hommaa joudumme kyllä tarvitsemaan ulkopuolista apua tähänkin. Meidän perheemme arki on nyt ennen joulua täynnä risteilyjä, pikkujouluja, joulujuhlia, soittokonsertteja, synttärijuhlia, harrastuksia, uuden työn aloitusta ja tietenkin joitain jouluvalmisteluitakin pitäisi vissiin tehdä, joten aikaa tälle reikien paikkaukselle ei kyllä liikene juurikaan... Jos siis olet tekemistä vailla, haluat meditatiivista tekemistä sekä auttaa tätä perhepoloa - niin ilmoittauduthan hommiin!
Lattiapohdintojen konkretisointia
Lattiapohdinnat jatkuvat edelleen, tällä kertaa materiaaleissa ovat mukana saarni + betonijäljitelmälaatta. Lankkumaisesta lehtikuusilattiasta luovuimme taannoin mm. sen herkkyyden ja vaatimusten johdosta ja päädyimme siihen, että lattia tulee olla tammea tai saarnia, jotta meidän "kaiken lattialle pudottava" perheemme ei tuhoa sitä ensimmäisen vuoden aikana. Sain viikolla erinomaista mietintäapua ja opastusta asiaan K-Raudasta, mistä saamme tarjouksen saarniparketin+laattojen yhdistelmästä. Pitkällisestä vastustuksestani huolimatta käytännöllisyys ajoi siihen, että nyt eteiseen ja keittiöön on sittenkin tulossa 60x60 laatta, mikä muistuttaa betonimaista pintaa. Varastoihin voi sitten laittaa jotain halvempia pintoja...
 
 
väliseinistä voi miltei lukea päivän Hesarin ekovillasta
Kuluneella viikolla ajaa suhautin myös Porvoon liepeille metsään, missä sijaitsi ranskalaisten parvekkeiden kaiteiden valmistaja. Näin livenä sen, että lasi tulee olemaan opaali nimeltään ja pistekiinnityshelat ovat rosteriset - hienolta näytti tämäkin. Kävimme myös porrasvalmistajan luona sopimassa portaiden yksityiskohdista saaden kuulla, että alueemme rakennustarkastaja on läheisissä kohteissa vaatinut portaista jotain extralaskelmia, minkä teettäminen maksaan noin 2000€! Noh, ei jälleen muuta kuin selvittelemään asiaa todeten, että tämäkin yksinkertainen asia oli huomattavasti hankalampi, mihin olimme varautuneet. Jälleen siis suunnitelmapapereita tilaamaan, joilla ei ole käytännönelämän kanssa mitään merkitystä, mutta kun tarkastaja vaatii...

lauantai 1. joulukuuta 2018

Rillit huurussa

Ensimmäistä kertaa rillit huurtuivat, kun astui taloon sisälle 
Mökkiin saatiin kuin saatiinkin lämpöä tulemaan ihan siinä määrin, että nyt tulee ihan lämmin, kun imuroi tai touhuaa sisällä - ihmeellinen tunne tämänkin! Tähän mennessä talomme on muistuttanut sisältä jääkaappia, mihin hirsiseinät ovat varanneet kylmyyttä eli sisällä on ollut jo pitkään kylmempi kuin ulkona, hrrrr... Tästä ilahduttavasta asiasta olivat ikihyvillään myös timpurimme ja sähkömiehet, joilla mm. koneiden akut hyytyivät kylmyydessä.


tuskaisten hetkien jälkeen kuoppa on asfaltoitu
Liittymätyöt tosiaan VIHDOIN saatiin päätökseen - kyllä oli hommaa! Tuleville rakantajille varoituksen sanana sanottakoon, että kyllä otti koville ja oli niin paljon suuritöisempi urakka, mitä ei koskaan olisi ymmärtänytkään. Maatyöurakoitsija jatkoi 12h päivien tekoa, kunnes eilen saatiin aamulla täpärästi pinnat asfaltointikuntoon. Vielä jäi pihamme puolelle ylimääräisiä kasoja, joilla on tarkoitus sitten tehdä etupihan/parkkikatoksen täytöt. Saatiin siis tämän urakan myötä "ilmaista" täyttömaata, ettei tarvitse sitä nyt lähteä ostamaan erikseen. Etupihamme on jäänyt varsinaisia täyttöjä tehdessä tahallaan täyttämättä juuri näiden liittymien johdosta, mutta myös sen vuoksi, että etupihalle tulevan parkkikatoksen perustukset ovat vielä vaiheessa. Etupihamme myös halkaisee naapuriin menevät kaukolämpöputket, mitkä nekin on nyt sitten tässä urakassa kaivettu kunnolla esiin, tarkastettu arvovaltaisen Helenin edustajan toimesta ja nekin on nyt sitten lupa peitellä maan uumeniin.  

Urakasta jäi jäljelle myös jättikiviä, mitä on nyt aikomus sijoittaa tontille lähinnä siihen kulmaan, missä tiet risteävät - nähtäväksi jää, miten kivet sijoitetaan ja miltä se sitten näyttää.


Kaukolämpöputketkin ovat nyt peitelty maan sisään ja millintarkkaa työtä se tuntui olevankin

Näkymä eteisestä olkkariin 
Sisällä on ollut kuluneella viikolla kova vauhti päällä. Vimeren miehet kipsilevyttivät yläkerran, mihin ensi viikon alussa putkarit tulevat kovertamaan vesikiertoisen lattialämmityksen putket. Samaan aikaan timpurit jatkoivat myös väliseinien kimpussa, aloittaen myös niiden levyttämisen. Viikon aikana muutimme mieltämme väliseinien eristeestä, päätyen siihen, että vaihdamme lasivillan Ekovillaksi. Näin voi rauhallisin mielin nukkua yönsä, ettei ole pelkoa lasivillan purkautumisesta huoneilmaan. Sähkärimme jatkoi myös kaapelointia, joten johtoviidakko jatkaa kasvamistaan. Väliseinien jälkeen päästään kattojen levytykseen ja mistäs sitten... 

Ensi viikolla pääsemme tapaamaan porrastoimittajaa (http://www.tahtiporras.fi/), ranskalaisten parvekkeiden kaiteiden toimittajaa (https://www.lasitehdas.com/) ja ehkäpä myös keittiötoimittajaa. Tilausajat tuntuvat olevan niin pitkiä, että nyt sitten alkaa olemaan jopa viimeisiä hetkiä näiden tilauksille. 

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Hullun hommaa

Viimeiset viikot ovat jälleen osoittaneet sen, että kyllä pientalon rakentaminen on hullun hommaa! Tämä on siis pieni tarina liittymäkaivuista, joiden urakointi aloitettiin menneellä viikolla. Liittymät olivat tuloillaan jo pitkään, mutta kaivuu-urakoitsijan, kaukolämmön sekä vesi-ja viemäriliittymien toimittajien aikataulujen yhteensovittaminen oli kohtalaisen haasteellista. Laitoimme hakemukset liittymiin vetämään hyvissä ajoin  mutta niiden käsittelyynkin tuppaantui myös aikaa kiitettävällä tavalla! Ja toki luvat olivat ehto sille, ettei mitään voitu tehdä, ennen kuin ne ovat kunnossa. Kaivuulupa saapui viime tipassa eli torstai-iltapäivällä, kun kaivuut oli määrä aloittaa perjantaina.

Kaukolämmön ensiluokkaisesti hitsatut putket
Myös lupien hakeminen joka lähtöön työllisti mukavasti! Oli haettava mm. kaivuulupaa, liikennejärjestelyiden suunnittelua, maa-alueen vuokrausta, ilmoitusta HSL:lle, siirtokehotuksen hakua ym.ym. Huvittavaa tässä on se, että sitä jotenkin maallikkona aikaisemmin luuli, että kun tilaa ja maksaa tuhansien eurojen liittymät, että sillä rahalla ne sitten tullaan laittamaan, mutta niillä tuhansilla saikin vain sen kaikkein pienimmän ja yksinkertaisimman työn eli liittymien kytkennän. Se, mitä kytkentään ennen/jälkeen tuli tehdä, olikin jälleen uusi massiivinen työ + myös lasku! Onneksi jälleen kerran mies osasi itse edes jotain eli tällä kertaa hän käytti muutaman päivää aikaa monisivuisen liikennejärjestelyselvityksen tekoon, mikä oli vaatimuksena, vaikka jälleen kerran suunnitelma taisi olla huomattavasti tärkeämpi asia, kuin sen noudattaminen.
Hurjannäköinen kuoppa vesi ja viemäriliitoksia varten

Ensiluokkaista petiä pukkasi tulemaan - nämä kaivuut saivat kehut liittymän toimittajalta
Liittymien kaivuut meillä urakoi eri maatyöurakoitsija, mitä talon pohjissa oli. Tämä osoittautui suureksi onneksemme, sillä tämä urakoitsija oli hyvin tuttu kaveri HSY:llä ja hän todella tiesi, mitä teki ja pystyi jopa neuvottelemaan HSY:n kanssa hieman lykkäystä, kun pohjien kaivuissa meni tietenkin maa-aineksen haasteellisuudesta johtuen ennakoitua pidempään. Jälleen kerran kaivuita haastoi rankalla kädellä myös tonttimme koko eli krooninen tilanpuute, niin myös tälläkin kertaa. Kaivuut näyttivät hurjilta, kun autot, bussit, pyöräilijät ja kävelijät piti pystyä koko ajan saamaan kaivuiden yli ja samalla kaivuiden tuli edetä ajanpuutteen vuoksi ripeästi. Kaivuu-urakoitsijat paahtoivatkin tehden 12h pitkää päivää, lopuksi vielä yhden sairastuttua kuumeeseen! Vettä hullumyllyyn heitettiin myös naapurustosta, jolla olikin kipakkaa palautetta antaa omasta näkövinkkelistään. Noh, onneksi selvittiin suurilta omaisuus/henkilövahingoilta, vaikka ainekset suurempaa hässäkkään, onnettomuuksiin tai vahinkoihin todella oli!
Täällä seassa kulkivat autot, bussit, jalankulkijat ja pyörät


Tämä koko hässäkkä oli (taas) hurjan opettavaista - itse naivina maallikkona luulin, että liittymiä varten tehdään pieni aukko tiehen ja sillä se sitten hoituu! Nyt meidän tapauksessamme urakointi oli miltei isompi homma, mitä koko talon pohjien teko - jättimäiset kaivuut ja vielä tulematta oleva tod.näk. jättimäinen lasku!
Nyt olemme jo voiton puolella ja alkavalla viikolla saadaan kuopat umpeen + asfaltointikuntoon.

Muuten talon sisällä jatkuvat väliseinien teko, puhallusvillan valmistelutyöt on saatu myös jo päätökseen ja seuraavaksi vuorossa on yläkerran lattian valmistelu lattialämmityksen asennusta varten... Kuluneilla viikoilla tuli vihdoin asennus myös Sadexilta eli talo on miltei jo ulkoa valmis, enää maalaus ja ranskalaisten parvekkeiden kaiteet puuttuvat. Kaiteet tulevat Suomen lasitehtaasta ja portaiden tarjouskilpailun saimme myös päätökseen valitsemalla niiden toimittajaksi tähtiportaan. Molempiin mainittuihin yrityksiin olemme menossa vielä käymään.

Lattia pohdinnat heittivät viikonloppuna häränpyllyä, kun kävimme Timberwisen myyntinäyttelyssä asiantuntijan kanssa juttelemassa. Jo valitsemamme lehtikuusi osoittautu turhan isoksi riskiksi vesikiertoisen lattialämmityksen kanssa, joten ihannoimalleni lankkumaiselle kuusilattialle piti heittää hyvästit (nyyh, miljoonannen kerran!). Nyt selvittelyn alla on se, saisiko tammesta sävytetty jotain sellaista, mikä osuisi meidän taloomme....

lauantai 3. marraskuuta 2018

Teollisuushalli vai hirsimökki?

Välipohja näyttää enemmän teollisuushallilta kuin yksinkertaisilta LVI/IV-ratkaisuilta
Kyllä etenee! Alkaa pian jo hirvittää tämä vauhti, että kohtahan IHAN OIKEASTI tulee olla mietittynä lattiat, portaat, keittiö, kaapistot ym. ym. Huikea vauhti ollut Vimeralaisilla päällä - tällä viikolla valmistuivat ulkopuolen viimeistelytyöt (räystäät, smyygit, vuorilaudat, hyönteisverkot, ikkunoiden tilkitseminen) sekä sisäpuolelle ilmestyi tuulensuojalevyt ja villapuhalluksia varten höyrysulkupaperit. Samaan aikaan sähkärimme Vesa kumppaneineen kävi aloittamassa sähköasennuksia lähinnä ulkoseiniin. Myös putkarimme jatkoi edelleen iv-asennuksia ja kohtalaisen sydäntälämmittävää oli muilta ammattilaisilta kuulla, että kuulemma putkarin työn jälki on hienointa ikinä! 
Vallox pääsi paikallensa - opastuksen saimme raksamessuilla

Viime viikonloppuna kävimme Vantaan raksamessuilla ja olipas kerrankin hyvät ja tarpeelliset messut! Kävimme tapaamassa Kuusamon edustajia, joiden kanssa oli kyllä hauskaa vaihtaa kuulumisia tästä hankkeestamme. Messuilla oli tullut runsaasti kyselyjä ahtaalle ja kapealle kaupunkitontille rakennettavasta hirsitalosta, mistä meidän talomme tietenkin on hyvä referenssi. Tähän liittyen hieman rupesimmekin hahmottelemaan mahdollisesti keväällä järjestettävää talonäyttelyä  - mikäpäs siinä, olemmehan  hyvin ylpeitä talostamme ja pidämme itse sitä niin hienona!

Kaninkarvaa vai jotain muuta? Ehkä jotain muuta, tätä tulee putkien ympärille
Raksamessuilla kävimme juttelemassa myös muutamien porrasyrityksen kanssa, lisäksi saimme Valloxin edustajalta yksityiskohtaisen perehdytyksen IV-laitteen käyttöön ja huoltoon. Kuten Habitaressakin, aikaa kului näilläkin messuilla Suomen luonnonmaalien edustajien kanssa keskustelessa hirsimaalauksen saloista. Hyvinkin selvää alkaa olla se, että sisäpuolen seinät tullaan käsittelemään vähintäänkin kys. yrityksestä saadulla Tremaxilla, millä saa hyvinkin pysyvästi hirren vaalennettua sen alkuperäiseen vaaleuteensa. Osan seinistä tulemme varmasti käsittelemään myös jollain vahalla tms. valkoiseen taittavalla pinnoitteella. Ulkoseinät näillä näkymin saavat pintaansa Virtasen 4 öljyn maalin, missä ei ole muovia, mutta on vahvasti pysyvä (+ ei vaadi monia maalauskertoja). Ulkomaalauksen ajankohta on vielä arvoitus - edellä mainitsemaani maalia voi kyllä maalata koko vuoden, vain lähinnä siitepölykausi on ilmeisesti pois laskuista.
Ulkoseinän vuorilaudat ja sähkövalmiudet ulkovaloihin ja sähköiseen markiisiin
Raksamessuilla tapasimme myös erään markiisifirman edustajan. Jälleen tämänkin keskustelun aikana saimme kuulla olevamme kummajaisia pientaloraksaajien maailmassa. KUKAAN ei nimittäin kuulemma ikinä varaudu sähköisen markiisin tulemiseen rakentamisvaiheessa, vaan on enemmän sääntö kuin poikkeus, että se asennetaan vaivalloisesti ja huomattavan paljon kalliimmin sitten joskus. Noh, me vaan nyt satumme olemaan tällaisia ja kuluneiden viiden vuoden aikana on jo ehtinyt miettiä yhtä sun toista, mitä tässä hankkeessa tulee huomioida. Eli kokoavasti voimme olla jälleen  itseemme tyytyväisiä ja todeta, että kyllä kaikki suunnitteluun käytetyt vuodet ovatkin nyt sitten kannattaneet!

lauantai 27. lokakuuta 2018

Raksajengin kokoonpanon vaihdos

Raksajengimme uusi vahvistus
Kuluneella viikolla taas sattui ja tapahtui! Viikko alkoi sillä, että annoimme suomeksi sanottuna potkut timpurillemme ja päätimme jatkaa tiiviimpää yhteistyötä Vimeran kanssa, minkä tehtäväksi tuli tehdä talo valmiiksi! Timpurin potkujen syitä oli monia, ehkä pääsyy oli kuitenkin luottamuksen menetys, mikä tapahtui jo ensimmäisen laskun mennessä täysin pieleen. Mutta tästäkin nyt sitten selvisimme Vimeran pelastaessa ja nyt on jälleen luottavainen mieli sen suhteen, että ehkä tämä taas tästä.
Raksaportaat saivat kaiteet (hieman tikkuiset, mutta kuitenkin)
Viikolla oli myös rakennekatselmus, mikä meni käytännössä heittämällä läpi - talomme sai kehuja, ainoastaan raksaportaiden kaiteiden puutteesta tuli pyyhkeitä, mutta tämäkin hoitui heti kuntoon eli kaiteet olivat paikoillaan jo samana päivänä.
Ensimmäiset vauvanaskeleet yläkerrassa

Putkea jokalähtöön
Tällä viikolla putkarimme jatkoi jälleen omaa urakkaansa ja kyllä on ihan mahdoton määrä tulossa putkia katon ja seinien sisään! Tämä tuntuu ihmeelliseltä, kun meidän taloomme ei ole tulossa mitään ihmeellistä tekniikkaa, eikä yhtään erikoista talotekniikkaa, mutta viisaammat ovat suunnitelleet, että jokainen putki ja rööri on perusteltu.

Lattiamallailut jatkuu
Kuluneella viikolla myös lattiapohdinnat jatkuivat. Päänvaivaa aiheuttaneet eteisen, keittiön ja alakerran varastojen lattiat saivat selvyyttä rakennekatselmuksen aikana, jolloin vastaava mestarimme tokaisi betonivalustamme "tuohan on valmista lattiapintaa, lakka vaan päälle!" Tämä lause toimi ratkaisuna sille, ettemme joutuisi sittenkään käyttämään muovilattioita (mitä en puutaloon millään haluaisi), vaan päällystäisimme tämän hienon "valmiin" lattiavalun ja siten saisimme helposti (ja ehkä halvemminkin) lattiapinnan aikaiseksi. Kävimme hankkimassa jo yhden paketin Timberwisen Nordic lehtikuusiparkettia, tämän löysin eräältä nettikirppikseltä. Saimme käydä ihastelemassa tätä lattiaa myyjäperheen luona, missä lattian näki oikeasti isolla pinnalla. Lattia muistutti ilahduttavalla tavalla jo pitkään haaveilemaani lankkulattiaa, vaikka olikin puunvärinen, mikä ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Lattia kuitenkin näytti niin kauniilta ja loi kotoisan tunnelman, että voipi olla että alakertamme lattia saa tällaisen päällysteen...
Kylpyhuoneen altaan ja wc-pöntön paikat
Viikon aikana tein myös intensiivistä raksaimurivertailua päätyen hankkimaan Bauhausista kuvassa olleen Kärcherin imurin hintaan 219€, mihin sai vielä paketillisen pölypusseja. Käyttöön imuri tuli välittömästi, sillä roskaa ja sahanpurua alkoi olla jo aika kiitettävät määrät.

Myös porraspohdinnat jatkuivat tällä viikolla. Tarjouksia saimme kuudesta yrityksestä. Tähtiporras osoittautui tällähetkellä ehkä parhaimmaksi, mutta tänään menemme vielä Vantaan raksamessuille, missä tavoitteenamme on jututtaa porrastoimittajia ja tiedustella mahdollisia messualennuksia. Etenimme myös ranskalaisten parvekkeiden kaiteiden hankinnan kanssa. Parhaimman tarjouksen tällä hetkellä on antanut Suomen lasitehdas, mutta päätöstä emme vielä tämän(kään) suhteen ole tehneet...

maanantai 22. lokakuuta 2018

Betonista lattiapintaa

Bekason sain vauhdilla ja taidolla tehtyä meille viime viikolla lattiavalun, minkä annettiin rauhassa kuivua tähän alkavaan viikkoon saakka. Kävelemään tuoreen betonipinnan päällä pääsimme jo heti seuraavana päivänä, mutta otimme kuitenkin varman päälle ja annoimme työmiesten jatkaa hommiaan vasta muutaman päivän jälkeen valusta. Yleensä betonivalu kuivuu kuulemma 1vko/1cm betonipintaa, mikä meidän tapauksessamme olisi vienyt 9vko, mutta kys. Bekason yritys käyttää omaa betonisekoitettaan, missä on nopeasti kuivuva ominaisuus. Suosittelemme tätä(kin) yritystä!

Betonilattian kuivumisen myötä alkoivat uudet työvaiheet


Tällä viikolla jälleen tapahtuu! Suurimpana yllärinä lienee se, että talon pystyttäneet Vimeran miehet astuivat takaisin remmiin ja he toivat tontille nosturin, minkä avulla on tarkoituksena saada ikkunat tilkittyä ja valmiiksi sekä myös katon sisäpuoliset työt ja räystäät tehdyksi. Huomenna tiistaina saapuvat Sadexin työntekijät tekemään kattoturvatuotteet ja sadekourut.

Keskiviikkona saamme tontillemme jälleen arvovaltaista väkeä rakennusvalvonnasta, kun paikalle saapuu virkamies tekemään rakennekatselmusta - onkohan kyseessä samanlainen operaatio, kuin ensimmäisessä katselmuksessa, missa kohtalaisen etäisyyden päästä todettiin katselmuksen menneen läpi?!

Meillä on portaat!


Sisätöiden on myös määrä edetä tällä viikolla, jotta ensi viikolla välipohjaan puhallettava ekovilla pysyy paikoillaan. Siitä homma sitten jatkuukin väliseinien rakentamiseen, mikä on jälleen hurjan jännää - sitten ensi kertaa ihan todella näkee pohjan rakenteen....

Varsinaisia porrastarjouksia saimme jo muutamia, mutta vielä emme toimittajaa ole valinnut - hintahaitari on jälleen melkoinen, täytyypi tutkia tarjouksia läpi! Hassua, että suurin osa porrasfirmoista tuntuu olevan Pohjanmaalta (niinkuin monet valmistalofirmatkin).

maanantai 15. lokakuuta 2018

Lattiavaluvalmistelut ja odotusta helpotuksesta

Varsinainen ovemme vietiin kellariin turvaan odottamaan asennusta, mikä lienee vasta kuukausien kuluttua
Lattiavaluvalmistelut ovat nyt oikeastaan valmiit huomista valupäivää varten. Yllättävän paljon puuhaa tuossakin työvaiheessa tuntui olevan! Pohja piti siivota (ja nyppiä puun murusista) täysin puhtaaksi, minkä jälkeen se jälleen tärytettiin ja päällystettiin kolmella styroks-kerroksella. Ulkoseiniin (seinän ja valun väliin) asennettiin samaan aikaan uusi kerros bitumisuojausta sekä seinää vasten noin 20cm:n kaistale suojausta, mikä maallikon näkökulmasta näytti olevan samaa ainetta, mitä leirialustat ovat. Styrosten päälle putkari kävi kovertelemassa vesiputket ja sähkäri sähkövedot. Sitten olikin raudoitusten vuoro, minkä päälle tulivat vesikiertoisen lattialämmityksen putkistoviidakko. Tätä ennen tuli merkata väliseinien paikat (jottei putkisto mene niiden alle). Me kävimme tämän jälkeen tekemässä suojaukset, jolloin vedimme n.1,5,m:n korkeudelle saakka muovin. Kuulemma on kohtalaisen viheliäistä rapsutella kuivunutta betonia hirrestä ja ikkunoista pois, joten panostimme kunnolliseen suojaukseen, niin säästymme tältä vaivalta. Tänään käymme vielä merkkaamassa jäykisterautoihin 1m:n merkkauksen, mistä lattiavalua tekevien Bekason.fi/ on helppo tarkistaa valun paksuutta. 
Tulevalla porrastasanteella kelpaa ihastella tällaisia maisemia
Viime viikkoina olemme havainneet käytännössä sen, kuinka hirvittävän tärkeä asia on eri ammattilaisten yhteisen "sävelen" löytyminen näiden sisätöiden aikana. Olemme havainneet, että parhaimman yhteistyön saavuttaa selkeimmin silloin, kun nämä eri alojen osaaja tuntevat entuudestaan toisensa ja ovat tottuneet jo aikaisemmin toteutetuissa projekteissa työskentelemään yhdessä. Tällaisia kombinaatiota saa hommiin siten, että hokee jollekin hyväksi havaitulle tekijälle lausetta "tunnetko jonkun, joka tekee näitä työvaiheita?" ja ainahan he tietenkin tuntevat.... Hauskaa tässä prosesissa tuntuu olevan se naiivi illuusio siitä, että "kumpa päästäisiin seuraavaan työvaiheeseen, niin edes vähän helpottaisi... EI HELPOTA!" Ensin odotin kovasti, että ikuisesta suunnittelusta ja lupavaiheesta päästäisiin maatöihin, haastavasta maatyövaiheesta perustuksiin ja  perustuksista päästäisiin pystytykseen, jotta vihdoin tulisi helpompaa. Pystytysvaiheessa odotin kovasti, että kumpa olisi jo sisätöiden vuoro, niin helpottaisi... Ja nyt, kun olemme päässeet jo talon sisätyövaiheeseen olen vihdoin tajunnut sen, ettei se nyt vieläkään helpota, vaan haasteita on  monenlaisia ja niitä tulee koko ajan lisää ja lisää....


Lattiapohdintoja
Kaiken muun suunnittelun ja pohdinnan ohella (maatyöt, lattiavalu, talon ulkopintojen viimeistely ym.) mietin jatkuvasti edelleen pintamateriaaleja ja myös mm. kiintokalusteita. Juuri uunituoreen tiedon mukaan keittiötoimittajaksemme sittenkin valikoitui https://www.noblessakeittiot.fi/ mikä oli edukseen palvelun, hinnan ja toivottavasti myös laadun osalta. Keittiötarjouksia vertailtaessa tuli elävästi mieleen reilun  vuoden takaiset talopakettitarjousasiakirjat, joiden vertailtavuus oli maallikolle kohtalaisen hepreaa. Nytkin tulimme miltei siihen tulokseen, että keittiöt olivat toisiinsa nähden lähestulkoon samanhintaisia, vaikka jollain olikin esim. kivitasot noin 3000€ kalliimpia, kuin toisella!

Postissa tilasin myös Timberwiseltä paketillisen heidän parkettimalleja, mihin liittyvää päätöstä emme vielä ole tehneet, mutta onneksi laittioiden pinnoitukseen on vielä aikaa. Kaakelipohdintoja olen jatkanut tekemällä käyntejä https://www.abl.fi/fi/ lisäksi https://www.pukkila.com/fi/ ja https://www.laattapiste.fi/  myymälöissä. Laattakokoihin joudun siis tekemään myönnytyksiä sekä myös lattiamateriaaleihin, mutta yhdessä en luovu HALUAN sen kauniin rimakaton kylppäriin!!!

P.S. Kannattaa aina pitää silmät auki! Näin tuossa taannoin kadulla kävellessäni rakennettavan pientalon roskalavan, minkä vieressä makasivat jyhkeät raksaportaat - noh, ei kun kysymään, ovat nämä vapaat ja siitähän sitten saimme nekin ihan ILMAISEKSI!!!